HELENA. Vaikka hengen ottaisivat, en sittenkään karkeisi heidän käsistään. Hyvästi nyt, Hoppulainen.
HOPPULAINEN. Maltahan vielä. Kas tuossa on vähän voidetta, jota sain Penttulalta;—sillä kun selkäänsä voitelee, niin ei tunnu mihinkään, vaikka sata paria saisi.
HELENA. Hyi, viekää pois—
HOPPULAINEN. Mieletön sinä olet, ellet ota. Penttula tekee aina hyviä taikoja, ja tämä rasva on—(hämillään; erikseen) ka, peijakas,—eihän minun sitä pitänyt sanomankaan.
HELENA. Mitä se on?
HOPPULAINEN. Niin—(hiljempaa) hän sanoi sen olevan ruumiin rasvaa.—
Mutta yhdentekevä, oli mitä hyvänsä, eihän se asiaan kuulu.
HELENA. No, nyt suljen jo ikkunan, enkä tahdo enää sanaakaan kuulla.
HOPPULAINEN. Äläs, Helena, minä vielä kysyisin sinulta yhtä asiaa.
HELENA. Tehkää se sitten pian.
HOPPULAINEN. Tuletkos omakseni, kun täältä vapaaksi pääset? Kyllä takaan, että sinulla suu napsaa niin kauan kuin minullakin jalka kapsaa.