PELTOLA (hetkisen äänettömyyden jälkeen). Kyllä nyt onkin kaunis ilta.
UKONNIEMI. On tottakin. Poutaa ja lämmintä on Jumala näinä aikoina antanut yltäkyllin. Touot vaan alkavat sadetta kaivata.
PELTOLA. Ei pikkuinen sade pahaa tekisi. Minä pelkäsin tänä kevännä myöhästyneeni kylvön kanssa, mutta jos näin pitää päälle, ei mitään vaaraa ole. Vai kuinka luulee naapuri?
UKONNIEMI. Ei myöhästymisestä puhettakaan tänlakena kesänä. Naapurilla kuuluu olevan kahdeksan tynnyriä ohraa kylvössä tänä vuonna?
PELTOLA. Kahdeksan tynnyriä ohraa, kuusi tynnyriä ruista ja viisitoista tynnyriä kauraa. Ja sen tohdin sanoa myös, että maa on hyvässä voimassa.
UKONNIEMI. Mainiot ovat peltonne. Ei se talo suotta Peltolan nimeä kanna.
PELTOLA. Ja niityt myöskin vetävät vertoja vaikka vielä omillennekin. Tallissani on viisi hevosta ja navetassa ammoo kuusitoista lypsävätä (sytyttää piippuaan; rykii). Kun kerran minusta aika jättää, saa poikani siitä kunnon talon.—Onko naapurilla muuten mitään poikaani vastaan?
UKONNIEMI. Ei suinkaan. Niilo on kelpo nuorukainen, sen kaikki sanovat.
PELTOLA. Ja siinä he ovat oikeassa, sen voin vakuuttaa, niin isä kuin olenkin. Hm——Näettekös, naapuri, nyt on asianlaita, suoraan sanoen, niin, että siitä saakka kun vaimoni kuoli, ovat sisälliset talouden toimet meillä tahtoneet käydä vähän hunningolle. Piikoihin ei ole luottamista, emäntä talossa olla pitää. Sentähden olen vaatinut Niiloa menemään naimaan, mutta poika on, näette, semmoinen pelkuri, ettei hän rohkene panna asiaa toimeen (vaikenee, vetäisee muutamia savuja).
UKONNIEMI. Turhaa ujoutta. Ei suinkaan Niilon rukkasia tarvitse peljätä, pyytäköön ketä tyttöä hyvänsä paikkakunnalta.