KERTTU. Ooho! Vai tämä se siittä on minun sulhasein! No, ei uskois! Mutta pulska mies tuo näyttää olevan. Ilmankos sitä eno niin kiittelihhii. Passoo sitä näytellä tuttavilleen siellä Sysmässä.
KAUPPANEUVOS. Hän sinua siis miellyttää?
KERTTU. No, jo no tok! En muista ennen nähneinkään nuin kommeeta poikoo. Vai mittee tuumit sinä Ammaalia?
TOINI. Pyydän—Amelie.
KERTTU. Niin, niin Ameli—minun njät pit' sannoohi.
TOINI. Sinua onnittelen, armas Gertrud! Sinä olet saanut turvan ja tukeen elämän ohdakkeisella tiellä.
KERTTU. Niin, herra jesta, onpa se yhtä kaikki vähän sommoo. Mittään arvelovat tytöt siellä kotpuolessa, kun kuulovat, että min' oon jo kihloissa? Eiköön nuihin käy vähän katteeks'?
VALTER (Heikille). Minä kauhistun.
HEIKKI. Elä ole milläsikään. Kyllä se siitä tasaantuu.
TOINI. Tiesinhän sen, rakas Gertrud. Sinä kun olit suloisin ja viehättävin kaikista, niin olihan luonnollista, että sinut ensiksi vietäisiin.