VALTER (erikseen). En vielä elämässäni ole ollut näin tyhjä puheenaineista.
KERTTU (haukottelee). Tuota noin—(haukottelee uudelleen)—minua niin hirveest nukuttaa. (Haukottelee vielä kerran.) Eikö pitäne männä moata. Nousinnii niin varrain ylös.
VALTER (erikseen). Tuo ei ikinä ole ollut ihmisten ilmoilla.
KERTTU (haukottelee yhä). Ei, mutta tämäpä vasta on merkillistä.
VALTER. Menkää nukkumaan, hyvä serkku.
KERTTU. Ka', teititteletkö sinä minua vielä? Sano tok', hyvä mies, morsiantas' sinuks'.
VALTER. Niin, kuuluisihan se oikeastaan asiaan—sukulaisuudenkin vuoksi.
KERTTU. Se on tietty, se!—Mutta kuulehan, mikä tässä juohtui mielein.
—Sinä vissiinni oot' hyvä tanssija?
VALTER. Jommoinenkin, luullakseni.
KERTTU. Koetellaanpas. Ossootko sinä jätkee?