VALTER. Jätkee? Mitä se on?
KERTTU. Etkö tiiä? Sehän on sitä uutta. Näinikkään sitä tanssitaan. (Tanssii kömpelösti, jalat sisäänpäin ja rallattelee.) Tahotko, niin opetan? Ei se oo vaikeeta.
VALTER. Kiitoksia.—en, en, minä—
KERTTU. Ossoon minä vielä muitahi tanssia. »Hellun vaihtoo»—ootko sitä nähnynnä?
VALTER. En.
KERTTU. Se on hyvin sommoo. Tämmöisiä askeleita siinä otetaan. (Tanssii ja rallattelee.)
VALTER. Riittää jo, riittää jo! (Erikseen.) Varjele taivas, hän hyppii kuin surviainen.
KERTTU. Ei sitä juur' voikaan tanssia ilman paria. Mutta yhtä minun vielä pittää sinulle näytteek'. Se kumminnii' on sitä parasta.
VALTER. Minä olen aivan tyytyväinen jo näihinkin, joita olen saanut nähdä. Elkää vaivatko itseänne.
KERTTU. Oo hupattamatta, mittee vaivoo siinä on? Katohan piäälle.
(Tanssii ja laulaa kimakkaasti, epäsointuun.)