VALTER. Mutta ettehän te vielä tunnekaan minua. Ette tiedä olenko kala vai lintu.
KERTTU. Kala vai lintu! Kovinpa luulet minua typeräks'. Et oo kala etkä lintu,—immeinen oot, näenhän minä tok' sen verran.
VALTER. Mutta minulla on pahoja tapoja—minä juon.
KERTTU. Mittee se tekköö. Juovathan ne muuttii.
VALTER. Ja minulla on velkoja—niiden maksamiseen menee koko omaisuutenne.
KERTTU. Ei tok' määkään. Kyllä minulla rahoja riittää.
VALTER (epätoivossa). Jos tietäisitte, kuinka minä tuhlaan. Minä vien teidät ihan maantielle, teistä tulee vielä keppikerjäläinen lopulta.
KERTTU. Antaa tulla. En pelekee. Kävellään siittä yhessä mieron tietä ja lauletaan: »Ja vaikkei ois ihtellä illallist' ja illallist' ja illallist', Vaikkei ois ihtellä illallist', niin kulta se olla pittää.»
VALTER (erikseen). Kas niin, nyt se vielä rupeaa siinä veisailemaan! (Kertulle.) Mutta eikö teitä ensinkään epäilytä mennä semmoiselle miehelle, joka selvästi vaan rahojen takia ottaa teidät?
KERTTU. En ook' siitä en kerrassa millänikkään.