VALTER. Kuurolle ei kahta saarnaa saarnata.
KERTTU. Iti-iti-iti?
VALTER. Idiootti.
KERTTU. Itikka otti! Annahan olla, minä sanon enolle (itkien) että sinä haukut minua itikan ottajaksi! (Itkee ääneen.) Ja että sinä——uhkaat ——antaa minulle——rukkaset. (Menee itkien paviljonkiin, jonka ikkunaan hän kohta nauravana ilmestyy ja tarkastelee salavihkaa Valteria.)
VALTER. En päivääkään minä voisi elää yhdessä tuon kanssa! Hulluksi totta totisesti tulisin jo ennen iltaa. (Kävelee kiivaasti edestakaisin.) Tuhat tulimmaista! Kamalampaa ihmistä ei löydy koko maan päällä. Ja minunko pitäisi—ei, ennen vaikka hirteen! (Toini ja Heikki tulevat. Kerttu katoo ikkunasta.)
HEIKKI. Oo, neiti Sidensnöre, jos voisitte lukea, mitä sydämeni syvyydessä liikkuu—.
TOINI. Hiljaa, hiljaa—herrassööding Ryynänen kuulee.
HEIKKI. Mitä—hän on tosiaankin vielä täällä. Käännymmekö pois, että saamme rauhassa keskustella?
TOINI. Ei, ei, jääkäämme tänne, ei hän meitä häiritse. Hän näyttää olevan omien tunteidensa vallassa.
HEIKKI. Mutta Valter—mikä sinua vaivaa? Olethan aivan pois suunniltasi, veli?