TOINI. Onko siis rikkauteni esteenä teidän rakkaudellenne?
HEIKKI. Voittamattomana esteenä. Minä en koskaan uskaltaisi pyytää teitä vaimokseni.
TOINI. Surunne liikuttaa minua.
HEIKKI. Armahin, suloisin, neiti Sidensnöre! Uskallanko päättää sanoistanne, että te,—ei, se on liian rohkea ajatus!
TOINI. Jalo nuorukainen, olkaa hyvässä toivossa, minä tiedän keinon, millä tuo este saadaan poistetuksi.
HEIKKI. Te tiedätte? Oi, sanokaa se minulle, ja te teette minut onnellisimmaksi ihmiseksi maan päällä.
TOINI. Vallan yksinkertainen keino. Ettekö itse huomaa?
HEIKKI. Minä aavistan—
TOINI. Noo—?
HEIKKI. Mutta—tahtoisin kuulla sen teidän omasta suustanne.