TOINI. Pyydän—sanokaa te ensin.
HEIKKI. Amelie—te rakastatte minua!
TOINI. Yhtä varmasti kuin tekin minua!
HEIKKI. Ooh—
TOINI. Mutta se ei meitä vielä pelasta tuosta onnettomasta rikkaudesta, joka asettuu väliimme kuin kamala haamu ikään.
HEIKKI. Tarkoitatte siis jotain muuta keinoa? Ilmoittakaa se minulle, Amelie. Vaaditteko todistuksia rakkaudestani? Sanokaa vaan, ja minä olen valmis lähtemään vaikka tuleen teidän puolestanne.
TOINI. Urhoollinen ritarini, te voisitte sen tehdä! Mutta minä en sitä salli, sillä minä niin täydellisesti luotan teidän rakkauteenne. Ei, vaan minä raivaan esteen tieltämme pois. Uhraan koko omaisuuteni johonkuhun hyvään tarkoitukseen. Silloin olen yhtä köyhä kuin tekin, jalo ritari, eikä teillä enää tarvitse olla mitään epäilyksiä. Noo—? Ettekö ihastu tuumastani? Kuinka? Te näytätte nololta?
HEIKKI. Minä—? En suinkaan. Te erehdytte—minä vakuutan.
TOINI. Siis lähden heti panemaan asiaa toimeen.
HEIKKI. Ei, odottakaa! Se ei käy laatuun, Amelie. Se olisi suurinta hulluutta.