KERTTU (ratsupuvussa, harso silmillä, ratsupiiska kädessä). Bonjour, bonjour, morbror! O, en sådan dum bondhäst, du sände emot mig. Den hade visst aldrig i verlden någon menniska ridit på.
KAUPPANEUVOS. Tervetultua, tervetultua, pikku Bertha. Mitä sinulle kuuluu?
KERTTU. Usch, den odrägliga finskan, jag har visst glömt den ren. Har du ännu inte lärt dig svenska, morbror, fast du blivit kommerseråd?
KAUPPANEUVOS. Kyllä sinun pitää puhua suomea, Herthaseni, muuten en ymmärrä mitään.
KERTTU. Oh, en sådan barbar du är, morbror, som inte lärt dig något enda kulturspråk. Men—jag skall försöka göra dig viljes. (Puhuu jotenkin ruotsinvoittoista.) Kuka on tämä nuori herra? (Tarkastaa Valteria pincenez'in lävitse.) Eno kulta—esittele hänet minulle.
KAUPPANEUVOS. Suo anteeksi, en huomannutkaan. Hän on serkkusi, tuomari
Ryynänen, Kertun sulhanen.
KERTTU. Ooh—tuleva lankoni siis! (Koskettaa sormillaan keveästi
Valterin ojennettua kättä.) Hauskaa tutustua!
VALTER (ujostuu, käy hämilleen ja käyttäytyy kömpelösti). Nöyrin palvelijanne—minua suuresti ilahuttaa—erinomaisen suuri kunnia—
KERTTU. Mutta—enkö ole nähnyt teitä Stockholmissa? Oopperassa, pari viikkoa sitten? Te istuitte samassa loogissa?
VALTER. Mahdatte erehtyä. En ole ikinä ollut Stockholmissa.