VALTER. Niinkö? Mutta miksi sitten—?
KERTTU. Käytin Savon murretta? Ilman vaan aikojani. Se tarttui minuun, kun oleskelin Savossa viime kesänä. Taikka oikeammin, minä rupesin harjoittelemaan sitä oppiakseni.—(Leikillisesti.) Tahdotteko, että puhun sitä vielä?
VALTER. Elkää—taivaan tähden! (Ottaa häntä kädestä.) Pysykää nyt tämmöisenä kuin olette, Kerttu!
KERTTU. Mutta sanokaa, mistä aijoitte minulle puhua. Olen niin levoton—
VALTER. Levoton? Miksi olette siitä levoton, Kerttu?
KERTTU. En tiedä itsekään. Minulla vaan on niin pahoja aavistuksia.
VALTER (suutelee häntä kädelle). Kerttu, loukkasinko teitä äsken? Te läksitte itkien luotani.
KERTTU. Elkää välittäkö siitä.
VALTER. Te olette vieläkin pahoillanne—
KERTTU. Eikös mitä—