VALTER.—joka olet Sysmästä kotoisin, suostutko tulemaan omakseni?
KERTTU. Kysytkö sitä nyt oikein vakavalla mielellä?
VALTER. Aivan vakavalla mielellä?
KERTTU (veitikkamaisesti). Entäpä jos ruppeen toas hoastamaan Savon murretta? Mittee sinä siittä sanot?
VALTER (vetää hänet luokseen). Hoastatpa mittee tahhaan, kunhan voan oot minun!
KAUPPANEUVOS. Kas niin! Sanoinhan sen, Kerttu, että sinä kyllä hänet valloitat. Onnea, teille, lapset!
HEIKKI. Niin, onnea! Mutta, voi taivaan tapernaakkeli! Aika lailla sinä annoit vehkeillä kanssasi. Minä sinun sijassasi olisin jo suuttunut.
TOINI (omassa puvussaan paviljongista). Onpa tässä vähän vehkeilty erään toisenkin kanssa. (Niiaa.)
HEIKKI. Anteeksi, neiti, en tunne teitä—
TOINI (niiaa vielä syvempään). Neiti Sidensnöre, luvallanne.