VIKTOR. Laske minut irti—sinä olet toisen vaimo.
SYLVI. Sinun vaimosi minä olen, sinun, enkä kenenkään muun. Viktor, sano, rakastathan sinä minua, tahdothan sinä ottaa minut omaksesi?
VIKTOR. Ajattele toki—sinä et tiedä, mitä teet. Sylvi, elä kiusaa minua. Minä olen pyhästi päättänyt pysyä rehellisenä miehenä. Minä en tahdo vietellä sinua, en houkutella sinua aviorikokseen—en tehdä sinua onnettomaksi.
SYLVI. Viktor, minkätähden noin kylmä ja kova? Katso minuun taas samalla hehkuvalla, polttavalla katseella kuin eilenkin. Ja vastaa viimeinkin kysymykseeni. Viktor, vielä kerran: rakastatko sinä minua?
VIKTOR (vaikeasti). En.
SYLVI. Et—? (Päästää hänet irti, nousee seisomaan.) Et—?
VIKTOR. Se oli vaan haihtuva, ohimenevä—huumaus—
SYLVI. Alma oli siis oikeassa?
VIKTOR. Hän oli oikeassa.
SYLVI. Ah,—nyt minulle valkenee!—Sinä tanssit kotiljongin hänen—Karin Löfbergin kanssa—sen jälkeen kun minä olin lähtenyt. Hän heitti verkkonsa sinun eteesi—ja sinä tartuit ansaan. Olit heti valmis pettämään minut.