VIKTOR. Hyvästi, Sylvi—! Minun täytyy lähteä nyt.
SYLVI. Eikö sinulla ole mitään muuta minulle sanottavaa?
VIKTOR. Ei. nyt. Sitten—kun kumpikin olemme levollisempia.—Ei, ei, sittenkään, ei niin sanaa milloinkaan tästä (Menee etehiseen.)
SYLVI. Niin—sitten minäkin tiedän, mikä minulla on edessä. (Menee kirjoituspöydän luo, ottaa strykniinilaatikon ja aikoo panna yhden kapselin suuhunsa.)
VIKTOR. Mitä teet, Sylvi? Mitä siinä kapselissa on?
SYLVI. Strykniiniä.
VIKTOR (juoksee esiin). Strykniiniä? Oletko järjeltäsi?
SYLVI. Rakastatko minua, vai etkö rakasta?
VIKTOR. Anna pois tuo, Sylvi! (Ottaa häneltä kapselin.) Kas noin—. Tule nyt tänne,—ja katso että jätät kaikki tuommoiset tuumat mielestäsi vastedes.
SYLVI. Tällä kertaa voit minua siitä estää. Mutta ei se pitkältä auta.
Minä kumminkin murhaan itseni—koska sinä minut hylkäät.