ROUVA HAKE. Ettäkö tosiaan unohtaisitte?
SYLVI. Unohtaisin, tietysti! En välittäisi enää mistään. Kaikki muuttuisi hyväksi, kun vaan saisin häntä nähdä.
ROUVA HAKE. No, totisesti, me toimitamme hänet tänne. Tavalla tai toisella. Antakaahan olla, jahka tästä vaan joudun, niin tuumaillaanpa asiaa.
SYLVI. Minkätähden hän ei ole vastannut mitään kirjeisiini? Ei kirjoittanut yhtä riviä, ei lähettänyt edes terveisiä: Ja minkätähden hän äsken niin vältti katsoa minua silmiin!
ROUVA HAKE. Eihän sitä tiedä. Hänellä mahtaa olla omat syynsä.
SYLVI. Entä kun hän ei ole niitä saanutkaan! Kirjeitä, tarkoitan?
ROUVA HAKE. Tietysti hän ne on saanut. Kuinkas muuten.
SYLVI. Jospa viejä on ne hävittänyt? Tai jättänyt vääriin käsiin? Niin, voi, ajatelkaapas tosiaan! Jos viejä on jättänyt ne vääriin käsiin?
ROUVA HAKE. Ei, en minä sitä luulisi.
SYLVI. Mutta voisihan se kumminkin olla mahdollista. Oh—minä uskon ihan varmaan, ett'ei hän ole saanut ainoatakaan kirjettä. Sillä muuten hän olisi heti, siinä paikassa rientänyt tänne.