SYLVI. Minä koetan.—Ala nyt.
VIKTOR. Niin—sitä ei voine välttää.
SYLVI. Ei, sitä ei voi välttää. Tahdon tietää kaikki.
VIKTOR. Näetkös—tämä onneton tapaus vaikutti minuun kuin ukkosen isku. Tunteissani tapahtui täydellinen muutos—
SYLVI. Jatka.
VIKTOR. Ehkä ihmisten puheetkin tekivät tehtävänsä—ja Alman paheksuminen—
SYLVI (hengittää vaikeasti). Niin, jatka vaan.
VIKTOR. Mutta enin siihen kumminkin vaikutti omat, ankarat tunnonvaivat. Minusta tuntui melkein siltä, kuin olisin yksin ollut syynä onnettomuuteen.—
SYLVI. No niin—?
VIKTOR. Niin—meidän suhteemme tuntui minusta siitä hetkestä alkain inhottavalta. Intohimoni oli kokonaan sammunut, tuskin saatoin sitä ajatella enää. Halusin päästä vapaaksi kaikesta—niin pian kuin mahdollista—ja sitten—