SILJA. Vai näit sinä. Minkälaista sitten?
MAIJU. Niin somaa. Kun se oli olevinaan enkelinä kirkon alttaritaulussa, ja minä huutamaan, että; »Ville, mitä sinä siellä, tule pois kotiin».—Mutta tämä vaan nauraa eikä ole millänsäkään.—Eikös ollut kummallinen uni, äiti?
SILJA. Oli tosiaankin.
MAIJU. Mitä tuo tietänee?
SILJA. Eihän unista ole taikaa.
MAIJU. Miks'ei ole? Useinpa käyvät toteen teidänkin unet.
SILJA. Sattuu nyt joskus.
MAIJU. Hyväksiköhän se olisi vai pahaksi? Sanokaas, äiti.
SILJA. Kukapa tuon arvannee. Kirkko on lohdutukseksi minun unissani.
MAIJU. Äiti! Ville ehkä paranee!