MAIJU. Kuulkaapas, äiti!
SILJA. Leipääkö tahdot?
MAIJU. Ei, mutta kuulkaahan, kun sanon.—Jos ottaisivat minut käskyläistytöksi Yrjölään ja antaisivat pestiä ensin ja sitten palkkaa ja juomarahaa aina väliin, kun oikein vikkelästi toimitan asioita.
SILJA. Ole vaiti, Maiju rukka, ei ne sinusta kumminkaan huoli.
MAIJU. Elleivät huoli, niin tiedänpä minä vielä toisenkin keinon. Kuljettaisin kaupunkiin kataita ja havuja. Sitten toisin joka ilta kotiin pussillisen leipää ja makuluuta, että syntyy meidän vain elää.
SILJA. Mene sinä maata, lapseni, ja anna meidän tuumailla. Rupea vaikka karsina-penkille tuohon, jos siinä mielestäsi on parempi.
MAIJU (laskeutuu pitkälleen). Jopa minua alkaa nukuttaakin.
MATLENA. Ei, kyllä minä lähden tästä Mäki-Mattiin, muuten en saa rauhaa.
ANTTI. Yksinäsikö pimeässä? Ja sinne saakka.
MATLENA. Eihän tuolla sudet kumminkaan syöne.