ANTTI. Odota nyt edes vähän aikaa vielä.
MATLENA (istuu takaisin ja huokaa). Käy niin pitkäksi tämä odottaminen.
Kuka tietää, kuinka kauvan siellä viivyttelevät.
MAIJU (nousee istumaan). Matlena, muistatteko sitä satua, kun tyttö kävelee metsässä, niin kaikki tähdet putoavat alas taivaalta ja sitten ne taas kohoavat ylös, ja kun tyttö katselee ympärilleen, on koko metsä täynnä hopea- ja kultarahoja.—Muistatteko?
MATLENA. Semmoista tapahtuu vaan saduissa.
MAIJU. Niin, vaan minäpä olen lukenut sen oikein kirjasta.
MATLENA. Tosiako ne sitten kaikki ovat, mitä kirjoissa luetaan.—Eikä kuulu niitä miehiä. Hyvä Jumala, kuinka tämä alkaa jo harmittaa. Tuskin ne tulevatkaan.
ANTTI. Tulevat, tulevat, ihan varmaan. Ja ellen pety, niin ovat jo porstuassa (aukaisee ovea). Aivan oikein.
MATLENA. No viimeinkin.
TOPRA-HEIKKI (laulaa). Kluhman jelu, jelu, Kluhman, jelu, jelu, Pulieli luk, luk, hosmak lui. Kluhman, jelu, jelu, Kluhman jelu, jelu, Pulieli luk, luk, hosmak lui!
MATLENA. Hiljaa, herran tähden, ettei lapset herää.