VIKTOR. Eipä minun ennen tarvinnutkaan pyytää mitään kahta kertaa.
SYLVI. Etkä tarvitse nytkään. Istuhan ensin, tuonne keinutuoliin, tai mihin tahdot, niin minä heti paikalla—
VIKTOR (istuu). No—?
SYLVI. Maltahan nyt,—pitää minunkin saada istua. (Istuu lattialle.)
VIKTOR. Mitä maailmassa? Yhäkö sinulla vielä on vanhat tapasi?
SYLVI. Niinkuin näet.
VIKTOR. Vaikka jo olet aikaihminen?
SYLVI. Aikaihminen? Kapas tätä,—kahdeksantoista vuotias vasta!
VIKTOR. Mutta rouva kumminkin.
SYLVI. Niin, en minä siltä ole sen vanhempi. Ja kun minua nyt kerran huvittaa, niin—