VIKTOR. Kernaasti minun puolestani. Mutta annapas jo vihdoinkin kuulla tuo salaisuus.
SYLVI. Salaisuus ei ollut sen suurempi, kuin että minä leikin kuvani kanssa peilin ääressä äsken, kun tulit sisään.
VIKTOR. Vahinko, ett'en sattunut näkemään. Jos olisin sen tiennyt, niin olisin hiipinyt etehiseen ihan hiljaa.
SYLVI (hyppää ylös). Ah, kuinka minä olen tyhmä. Tahdotko tupakkaa, mitä?
VIKTOR. Jos suvaitset?
SYLVI. Kyllä, kyllä minä suvaitsen. (Tuo papyrosseja ja tulitikkuja kirjoituspöydältä.) Ole niin hyvä! Ei, anna minun sytyttää. Kas noin.— Ja nyt pidämme oikein hauskaa. Yhtä hauskaa kuin ennen aikaan, kuusi vuotta takaperin. Muistatko?
VIKTOR. Tottahan nyt.
SYLVI. Kun leikimme sokkosilla välistä koko päivän. Jestapoo, kuinka meillä saattoi olla hauska!
VIKTOR. Olihan niitä muitakin leikkiä. Viides pyörä vaunun alla, vedä verkaa, ja mitä ne kaikki lienevät olleet.
SYLVI. Ja pallosilla ja muorinpataa ja piilosilla. Tuskinpa vaan muilla lapsilla olikaan niin hauskaa kuin meillä.