VIKTOR. Varsinkin pyhinä ja lupapäivinä.
SYLVI. Entäs loma-aikoina sitten?
VIKTOR. Niin, loma-aikoina!
SYLVI. Mutta sitten sinä matkustit pois ja kaikki sai surkean lopun. Mikä lieneekin pistänyt vanhempiesi päähän—mennä ja muuttaa Viipuriin juuri silloin!
VIKTOR. Isä sai siellä paremman paikan joksikin aikaa. Ja minun taas täytyi mennä polyteknikoon.
SYLVI. Et usko, kuinka minulla oli ikävä ensimmältä. Sinua minä varsinkin kaipasin; tiedätkös, minä olin pitkät ajat ihan kuin kipeä.
VIKTOR. Oho,—oikeinko totta?
SYLVI. Luulin jo, ett'en koskaan voisi sinua unhottaa.
VIKTOR. Mutta sen kumminkin teit, Sylvi?
SYLVI. Niin, sitten vihdoin ja viimein, vuosikausien perästä. Ei, en minä silloinkaan unhottanut sinua, mutta sitten tuli niin paljon muita huolia. Vanhempani kuolivat—