ALMA. Nouseeko se?
SYLVI. Niin, en minä tiedä, jos se nousee, minä vaan niin arvelen.
ALMA. No, joko te olette uudistaneet tuttavuuttanne Viktorin kanssa?
VIKTOR. Luonnollisesti, koska kerran istun täällä.
ALMA. Minä tarkoitan noin—lähemmin. Vanhan ystävyyden nojalla, lapsuuden ajoilta.
SYLVI. Arkkitehti Hoving ei näy niitä enää muistavan.
ALMA. »Arkkitehti Hoving»?—Minusta sinä äsken sanoit häntä Viktoriksi.
SYLVI (nauraen). Sanoinko? Siinä oli! Niin minulle aina käy, kun koetan teeskennellä.
ALMA. Minkätähden sinä teeskentelisit, Sylvi?
SYLVI. Niin, sanopa muuta! Minkätähden sitä tekisin!—Asia on, näetkös, semmoinen, että minusta tuntuu ihan siltä, kuin olisin taas kahdentoista vanha. Ja kun hän tuossa olisi kuudentoista.