ALMA (hymyillen). Elä keskeytä minua. Jos Viktor niinkuin sanoin, vanhasta kokemuksesta luottaa minuun, niin pitääkö minua siltä sanottaman hänen holhoojakseen?
SYLVI. Sama se on, sanotaanko sinua siksi tai ei, se sinä kumminkin olet; sillä sinä olet yksi noita täydellisiä, vanhurskaita ja siveitä ihmisiä, jotka eivät koskaan erehdy, eivät koskaan tee mitään tyhmyyksiä, ja jotka eivät milloinkaan maailmassa ole olleet lapsina—
VIKTOR. No—no—
SYLVI. Ei, sillä he ovat syntymästään saakka ymmärtäväisiä ja vakavia ja mallikelpoisia kaikessa, ja Jumala on varmaankin luonut heidät varta vasten holhoojiksi meille syntisparoille.
ALMA. Toisin sanoen, meidän tehtävämme on vartioida teitä ja estää teitä tekemästä tyhmyyksiä.
SYLVI. Niin, jos me vaan annamme teidän alituisesti komentaa itseämme. Mutta minäpä sanon, että se välistä saattaa ärsyttää minua niin, että joudun ihan raivoon—ja olisin valmis tekemään mitä tahansa—kun vaan pääsisin tuosta kauheasta vartioimisesta,—vaikka suurimman hurjuuden, jos niiksi tulee.
ALMA. Sylvi kulta, aina sinä kiivastut niin kauheasti.
SYLVI. Ja sinä sinä et kiivastu koskaan!
VIKTOR. No, no, ei riidellä. Puhutaan ennen jostakin muusta.—Tuletko sinä tanssiaisiin tänä iltana, Sylvi?
SYLVI (allapäin). En suinkaan.