VIKTOR. Pidätkö tosiaankin, Sylvi? Onko se ihan täyttä totta?
SYLVI. Tietysti! Mutta sinä, paha poika, et taida välittää minusta tuon taivaallista?
VIKTOR. Mistä sen tiedät?
SYLVI. Noo—minä vaan arvaan.
VIKTOR. Toisen käsityksen sinulle antaisin, jos vaan uskaltaisin.
SYLVI. Uskaltaisit? Minkätähden sinä et uskaltaisi?
VIKTOR. Sylvi—pahoin pelkään, että—
SYLVI. Että mitä—? Sinähän vasta olet soma—
VIKTOR. Että olen kohta yhtä pikiintynyt sinuun, kuin ennen pikku poikana.
SYLVI. Oho—nyt narraat.