VIKTOR. Vaan minkätähden sitten?
ALMA. Viktor—tule nyt tänne vähäisen.
SYLVI. Enkö minä saa sitä kuulla?
ALMA. Kyllä sanon sen sinullekin, Sylvi, sitten toisen kerran. Ei vielä—. (Vie Viktorin syrjään.) Ole varuillasi, Viktor! Hän on nuori ja kokematon ja pitää sinusta ehkä enemmän kuin hänelle toisen miehen vaimona olisi luvallista. Eikä hän ole tottunut hillitsemään tunteitaan, sen sinä tiedät vanhastaan. Sinun tulee olla järkevä teidän molempien puolesta.
VIKTOR. Elä pelkää kyllä minä vastaan töistäni.
ALMA. Olen koko illan ollut niin levoton teidän tähtenne. Herkiä ajoissa tästä, Viktor, minä pyydän sinua vielä kerran. Ennenkuin tiedät asiastakaan, on teidän suhteenne saattanut muodostua semmoiseksi, joksi et nyt voi sitä ajatellakaan. Vetäänny erillesi! Sitä et kadu. Usko minua.
VIKTOR. Alma kulta—sinä näet aaveita keskellä kirkasta päivää.
ALMA. Elä koeta kierrellä, Viktor. Huomasinhan äsken selvään, että teillä jo oli jotakin välillänne.
VIKTOR. Loruja! Mitä se olisi ollut?
ALMA. Jotakin, jota sinä tahdoit peittää. Viktor, Viktor, sinulla on paha omatunto—