SYLVI. Niin—vastedes—ehkä.
HARLIN. Siis ensi huvi-iltamassa, tai tanssiaisissa—?
SYLVI. Ei, ei, en minä enää koskaan tule tanssiaisiin.
HARLIN. Rouva Vahl—! Tekö ette tulisi enää koskaan tanssiaisiin? Kuinka voitte semmoista ajatellakaan? Siinä tekisitte suorastaan väärin.
SYLVI. Väärin? Lieneehän toki vapaassa tahdossani tulla tai olla tulematta. (Viktor ja Karin tulevat sisään. Sylvi kuuntelee levottomana heidän keskusteluaan.)
HARLIN. Vapaassa tahdossanne tosin, mutta kahdenkertaisesti tekisitte kuitenkin väärin, ellette tulisi, rouva Vahl. Väärin ensiksikin seuraelämää kohtaan, jota teidän läsnäolonne sulostuttaa ja kaunistaa. ja—väärin toiseksi teitä itseänne kohtaan, koska sen kautta tulisitte viettämään ikävää ja yksitoikkoista elämää.—Ja tekö hautaisitte nuoruutenne ja kauneutenne omien suojienne kätköön, te, joka suloudellanne voisitte hurmata koko maailman? Ei, teidän kutsumuksenne on vallan toinen ja suuresti erehtyisin, ellette sydämmessänne haluaisi iloa ja onnea, tekin—ellette tuntisi itsessänne halua ja voimaa täysin määrin nauttimaan elämästä—
KARIN. Ah, kuinka te osaatte valhetella, herra Hoving! Teillä olisi muka ollut aikaa tarkastaa minua ja minun ihailijoitani, kun koko illan olette niin uskollisesti pysytellyt kiinni vallan toisella taholla—
VIKTOR. Ettekö tiedä, että usein on olevinaan toisaalla kiinni vaan sentähden, että paremmin voisi tarkastaa sitä, johon mieli todellisesti hehkuu ja palaa.
KARIN. Vai niin—? Vai semmoinen poliitikko te olette, herra Hoving? Kuka olisi voinut aavistaa!—Teidän pitäisi välttämättä muuttaa uraa, ja ruveta juristiksi, koska teillä näyttää olevan niin mainion valtioviisaita taipumuksia.
VIKTOR. Sanonko teille vielä yhden asian?