KARIN. Sanokaa kaiken mokomin.
VIKTOR. Kun olen oikein ihastunut johonkin naiseen, niin sattuu usein, että juuri silloin hakkaan hurjasti jotakin toista—
KARIN. Voi, mikä kavaltaja!—Entäpä jos nyt kielisin tuon eräälle nuorelle rouvalle—niin, silloinpa joutuisitte pahempaan kuin pulaan.
SYLVI. Oo, kuinka hän on inhottava!
HARLIN. Myöntäkää, rouva Vahl, että olen oikeassa.
SYLVI. Suokaa anteeksi, minä en kuullut.
HARLIN. Kysyin, ettekö kaipaa iloa ja onnea, te niinkuin muutkin, ettekö tunne sydämmessänne halua ja voimaa täysin määrin nauttimaan elämästä? Vai tahdotteko tosiaan vapaaehtoisesti uhrata nuoruutenne—ja tuomita itsenne ikävään ja yksitoikkoiseen elämään?
SYLVI. En ikinä. Minä tahdon tulla onnelliseksi ja minä tahdon—
HARLIN. Sanokaa suoraan!—Mitä te tahdotte?
SYLVI. Minä tahdon rakastaa ja olla rakastettu.