HARLIN. Oi, mikä herttainen avomielisyys! Te olette ensimmäinen nainen, jolla on uskallusta tehdä suora tunnustus. Minä ihailen teitä sanomattomasti. Polvillani haluaisin kiittää teitä siitä vastauksesta. Niin, teitä tullaan rakastamaan ja jumaloimaan enemmän kuin ketään muuta. Onnellinen hän, joka teidän suosionne voittaa. Tai—sallikaa minun kysyä—kenties ei sydämmenne enää olekaan vapaa, kenties olette jo valinnut—?
SYLVI (tarkastaa Viktoria ja Karinia, ei kuule häntä).
VIKTOR. Saatte kernaasti panna minua koetukselle. En pyydä parempaa. Halusta olen koko illan teidän nöyrin palvelijanne, ja pidän itseäni onnellisena, jos suvaitsette antaa minulle käskyjä. Mitä ruhtinattareni siis määrää ensi tehtäväkseni?
KARIN. Että tanssitte kotiljongin minun kanssani tänä iltana.
VIKTOR. Kotiljongin—?
KARIN. Te epäilette? Ehkä olette jo pyytänyt toista?
VIKTOR. En,—en suinkaan.
SYLVI. Luutnantti Harlin—tahdotteko tehdä minulle suuren palveluksen?
HARLIN. Oi, niin mielelläni! Sanokaa, mitä haluatte, rouva. Minä menehdyn halusta saada osoittaa teille ihailuani.
SYLVI. Pyytäkää neiti Löfbergiä polkkaan, tanssittakaa häntä kauvan,— jääkää sitten salin toiselle puolelle ja pidättäkää häntä siellä.