JOHANNA (änkyttäen). Hyvä Jumala, hyvä Jumala——
LEENA-KAISA. Kangas?
JOHANNA. He ovat vieneet minulta Vörskyn rouvan kankaan!—koko pitkän kankaan—
LEENA-KAISA. Oikeinko totta? No, ilmankos Risto sitä niin piilottelikin selkänsä taakse.
JOHANNA. Mitä minä teen? Mitä minä onneton nyt teen?
LEENA-KAISA. En ymmärrä. Mutta älähän sure noin? Ei se siitä kumminkaan parane. Koetetaan ennemmin keksiä jokin neuvo.
JOHANNA. Jos tavoittaisimme heitä,—jos saisimme kankaan vielä pois. Hyvä, rakas Leena-Kaisa, auttakaa minua. Näittekö minne päin he lähtivät.
LEENA-KAISA. Älä mene. Et sinä heitä kumminkaan enää tapaa. Kyllä he sen ovat jo myyneet. Ja mistäpä tietäisit heitä sitten etsiä?
JOHANNA. Anniskelusta, en suinkaan muualta.
LEENA-KAISA. Se on ihan turhaa, usko minua. Siellä syntyisi vain riita välillenne ja semmoista on paras karttaa. Ilmankin ihmiset syyttävät sinua siitä, että Risto niin juo.