ROUVA VÖRSKY. Viety? Leikattu ja viety? Kaksikymmentä viisi kyynärää kangasta. Ei, mutta tämähän on—. En tiedä enää, mitä ajattelenkaan.
JOHANNA. Olen ollut siitä niin suuressa tuskassa, rouva hyvä. Jos voisin jollakin tavalla saada sen takaisin edes, mutta siihenkään ei ole mitään toivoa.
ROUVA VÖRSKY. Semmoinen vahinko! Mitä nyt miehenikin sanoo. Voi, että rupesin koko puuhaan.—Tämän jälkeen ette luultavasti saakaan mitään työtä naisyhdistykseltä.
JOHANNA. Enkä keltään ihmiseltä, se on selvä. Kova onni minua vainoaa kaikessa.
ROUVA VÖRSKY. Milloinka se vietiin sitten? Ettehän äsken vielä mitään puhunut.
JOHANNA. Se tapahtui juuri sillä aikaa, kun oli luonanne, rouva.
ROUVA VÖRSKY. Ja kuinka pääsi varas sisään? Eikö ovi ollut lukossa?
JOHANNA (on vaiti).
ROUVA VÖRSKY. Eikö ovi ollut lukossa, minä kysyin.
JOHANNA. Ei.