ROUVA VÖRSKY. Aukiko sen jätitte? Minkätähden? Kuinka saatoitte olla niin huolimaton?
JOHANNA (on vaiti).
ROUVA VÖRSKY. Varsinhan te sillä tavoin olette pyytänyt vahinkoa. Onko ihme, jos varastetaan, kun ovi on auki eikä ketään huoneessa.
JOHANNA. Erehdytte, rouva—Ei se niin ollut.
ROUVA VÖRSKY. Vaan kuinka? Puhukaa sitten.
JOHANNA. Jos vain voisin sanoa totuuden. Mutta se on niin kauhean vaikeata.
ROUVA VÖRSKY. En ymmärrä, kuinka voitte jättää lapsennekin yksin. Tuommoisen pienen raukan. Sillä välin hän olisi voinut itkeä itsensä kuoliaaksi. Ette mahda ollenkaan rakastaa lastanne.
JOHANNA. Voi, hyvä rouva. Kuka häntä rakastaisi, ellen minä.
ROUVA VÖRSKY. Mutta jätätte hänet kuitenkin yksin tuntikaudeksi.
Kaunista rakkautta!
JOHANNA. Ei hän ollut yksin.