LEENA-KAISA. Sopii ainakin kysyä. Jos minä veisin lasta hänen luokseen ja puhuisin siitä. Ei tiedä, vaikka hän armahtaisi.
RISTO. Se olisi mainio asia. Silloin saisin olla pojasta ihan huoletonna.
LEENA-KAISA. Niinpä minä menen.
RISTO. Tehkää se. Minä tulen jäljessä niin pian kuin olen vähän siistinyt itseäni.
LEENA-KAISA. Älä hyvin hätäile. Ellei Vappu ota asiaa korviinsa, tuon minä lapsen heti pois. (Ottaa lapsen syliinsä kätkyestä.) Pikku raukka! Onhan tämä niin kaunis lapsi.
RISTO. Kyllä Vappu hänet ottaa, saatte nähdä. Kouluttaapa vielä papiksi, jos hyvin käy.
LEENA-KAISA. Kun nukkuu niin sikeästi, ettei herääkään. Hyvästi nyt sitten vähäksi aikaa.
RISTO. Hyvästi, hyvästi! Onnea matkalle. Mutta kuulkaas vielä, Leena-Kaisa. Tuota—noin—mitäs minun taas pitikään sanoman eikä valehteleman. Niin! Jos sopii, niin mainitkaa Vapulle noin sivumennen, kuinka hyvä minä olin entiselle vaimolleni.—Jos sopii, minä meinaan.
LEENA-KAISA. Miksei. Mutta joko sinä nyt toista ajattelet, vaikkei entinen vielä kylmänä ole?
RISTO. No, huolikaa te siitä. Menkää vain ja tehkää niinkuin sanoin.
Minä tulen täältä myös tuossa paikassa.