Tuo ruusun-hohtava pieni suu, Se armaasti hymyileepi; Kentiesi nauruunkin asettuu, Kun veli, sisar tai joku muu Sun kanssasi leikitseepi.
Mut lapsuus vierivi suloinen, Ja "pikku" mieheksi varttuu, Ja isänmaa, tuo armainen, Työn vaatii lastensa kaikkien; Siit' onnea sille karttuu.
Kyll' ääntä rakkahan isänmaan On "pieno" kuuleva varhain; Kun pari kymmentä kuluu vaan, Hän seisoo vahtina Suomenmaan Ja on sen pojista parhain.
Kissa kokkina.
Riens' aamulla Liisa torillen, Mutt kotona kissa poloinen Nyt herää aamu-unestansa Ja luulee seurassa olevansa: "Miu, miau, hyvää huomenta! Muistatkos, Liisa, suurusta? Ma nälkään näännyn, usko se vain, Kun eilen ruuatta olla sain".
Vaan Liisa ei kuule, hän poissa on, Ja kovin on Missinen onneton. Mut silmät kun oikein auki saa, Hän padan liedellä oivaltaa, Ja aate jättiläis-suuruinen Nyt valtaa mielen Missisen: "Ma pukeun Liisaksi paikalla Ja häärin emännän toimissa".
Ja neitsyn huiviin ja hameesen Nyt pukeutuu herra Missinen, Ja padan etehen asettuu Niin arvokkaana kuin joku muu: "Mut täytyyhän kokin maistella Eik' ateriaansa pilata". Vaan kova onni! — jo kolkuttaa, Siis täytyy meidänkin lopettaa.
Tytön kiehkura.
Sitoo seppelettä impi, Siihen kiertäin laakson liljat, Nurmen ruusut kaunihisti Yhdistäen sitoelmaan. Varsin sievään ruusut taipuu Liljain vieress' ollaksensa, Suloisesti levitellen Kumpaisetkin tuoksuansa.
Tuli poika tytön luokse Kyselevi neitoselta: "Mikä aatos onpi siinä, Mikä johti päätöksesi, Ettäs olet laakson liljat Ynnä nurmen sorjat ruusut Seppeleeksi sommitellut?"