Ja minä! miks'en ole lähteenlainen? Miks'en mä ole hiljaa, tyyni vainen? Ma miksi oon kuin virta koskinensa, Mi yhä riehuu voimall' aaltojensa?
Sä olet taistelua varten luotu, Sentähden sulle ei oo rauhaa suotu, Vaan katso lähteesen! se alkus ompi, Se sulle onnen jälleen antaa voipi.
Haudan partaalla.
Kevään vieno hengähdys virvoitusta Tuoda tahtoo mieleni ahdingossa, Mulle jälleen kuiskata lohdutusta Vieressä haudan.
Rauhan löysit, taattoni armahainen, Rintain valtaa kaipaus: vaan en huokaa Toivotonna; maailman myrskysäistä Nukkuos poies!
Haudallesi, keskelle kukkasien, Länsituuli lempeä vaipukohon, Suudellen sun kumpuas tuokoon sulle Ikuisen rauhan!
Tähdet.
(F.M. Franzén'in).
Iloissansa Fannynen Katsoi tähtiin, lausuen: "Monin silmin Jumala Katsoo Fannyä!"
"Jumala on täälläkin, Fanny! katso kukkihin! Niistä silmäin Jumalan Näemme loistavan".