Ihmisen henki. Sa oot kuni vesi! Ihmisen onni, Kuin tuuli sa oot!
Postiljooni.
(Lenau.)
Kevät-yö ol' suloinen; Pilvet hopeaiset Heitti kukkakummuillen Varjot liehuvaiset.
Metsä oli levollaan; Autiolla tiellä Kuutama se yksin vaan Valveell' oli vielä.
Hiljaa kuiskas tuulonen, Kun se kevätlasten Kulki makuuhuoneesen, Noiden armiasten.
Tyyni oli laaksossa Puron pienen juoksu; Sillä ylen ihana Oli kukkain tuoksu.
Mutta postiljoonini, Ruoskaa heilutellen, Vuoret laaksot kulkevi Torveen puhallen.
Neljän hevon uljahan Kaviot ne kaikui Läpi metsän vihannan, Että vuoret raikkui.
Vainioiden ohitse Joutuin jouduttihin, Unelmina taaksemme Kylät jätettihin.