Mieheni ol' aika mies, Monta konstia hän ties: Hän taisi hyvin niijata Ja kedon kukat poimia; Hän taisi Liisaa taputtaa Ja hänen kättään suudella; Hän taisi soittaa nenällään Ja luki kirjat mielellään; Hän taisi myöskin nukkua Ja unestansa tointua; Hän tiesi jättää hyvästi Ja samassa hän kumarsi; Ja monta konstia hän ties.
Pienet teaterin harrastajat.
Kaarlo: Teateria leikkikäämme, Vaan pian jo se päättäkäämme. Anna: No maltas nyt, jos saisin vaan Mun nukkein vaatteet sopimaan. Kaarlo: Ma valmis oon, täss' istuin on, Ja mieless' olen peloton. Anna: Niin minäkin; jos hattuni Vaan olis vähän pienempi. Kaarlo: Niin vaan; ja isän saappahat Ne ovat liian avarat. Anna: No, alkuun nyt, nyt ole vait', Ja muista neuvot, jotka sait. Kaarlo: No niin. Anna: Nyt hiljaa. Kaarlo: (kuvernöörinä Kiinassa.) Oi tyttösein, mi kumma saatti sun Näin rohkeasti tulemaan mun luoksein. Anna: Ma köyhä oon, ja leipää etsimään Ma läksin kulkemaan ja jouduin tänne. Kaarlo: Et tienne, että virka keisarin On mulle suotu, suuri arvoltansa. Anna: On kai se niin, mut äiti neuvoili Ett' eessä Jumalan me oomme pienet kaikki. Kaarlo: Mi rohkeus, sä onneton, jo vait', Ei täällä sillä lailla neuvota. (Kaarlo jatkaa hiljaa itsekseen.) Se outo vaan, ett' ääni rinnassain Ei soimaamatta salli puhettani. (Ääneen:) No kerro nyt, mi maa sun synnytti, Joss' outo oppisi on saarnattuna. Anna: Se maa on Suomi, maista ihanin, Ja Herra taivahan on Jumalamme. Kaarlo: Sä sanoillasi mua miellytät, Se maa on mulle tuttu ollut muinoin. Ma siellä synnyin. Himo kunnian, Se saatti mun tän maani jättämään. Anna; Oli veli mullakin, hän jätti isänmaan Ja lähti maille vento vierahille. Nyt sanotaan hän tulleen rikkahaksi, Ja nousseen aivan suureen kunniahan. Kaarlo: Et liene vaan sä Salon Annikki, Mun armas, rakas sisareni? Anna: Juur Salon Annikki ma oon. Olisko totta? Heikki veljeni! — (He syleilevät toisiansa.) Molemmat: Nyt Suomeen takaisin me lähtekäämme, Ja maamme onnea vaan etsikäämme.
Pikku Marian jäähyväiset suvelle.
Jää hyvästi, mun metsäni, Nyt kanssa pienten lintuisi! Ja laaksot armaat, vihannat, Myös honkapuiset kukkulat. Jää hyvästi, jää hyvästi!
Jää hyvästi, — mun lähteeni, Sä ynnä kirkas pintasi! Sun rantas, nurmes suloiset Ja ulpukkasi pienoiset. Jää hyvästi, jää hyvästi!
Jää, paimeneni, hyvästi, Niin myös sun sulotorvesi! Ja lehmäin kelloin tiukunta, Ja puussa käen kukunta. Jää hyvästi, jää hyvästi!
Jää, aamurusko, hyvästi, Jää, armas suvi-iltani! Ja kaikki leikkikumppanit, Myös leppäkertut kaunihit. Jää hyvästi, jää hyvästi!
Kun työssä talven olla saan, Ma sua muistan ainiaan; Mun suveni, sä suloinen, Sä mua muista samaten! Oi, terve taas, oi terve taas!
Pienokaiset.