— Vapaus on kaunis sana, hän vastasi, mutta se ei olekaan muuta kuin sana vaan. Te voitte sanoa vangille: "Sinä olet vapaa, vankihuoneen ovi on avattu", mutta kuitenkaan hän ei voi päästä ulos, koska kahleet häntä pidättävät. Meikäläisille on työnteko kahleena, joka pienestä pitäen kokonansa pitää meidät vangittuina; alituinen työ ilman lepoa, ilman sääliä, ilman kiitosta, työ joka väsyttää, heikontaa ja vieläpä murtaa meidät; meidän kahleemme ovat nälkä, tauti ja ennen kaikkia tietämättömyys… Kaiken maailman tuulahdukset voisivat ympärillämme puhaltaa… vaan meillä ei ole keuhkoja niitä hengittää. Jos teidän laki-sääntönne olisivat täydellisiä, niin meiltä puuttuisi kuitenkin voimaa käyttää niitä hyväksemme. Te saatatte jokaisessa lakikirjassanne julistaa tasa-arvoisuutta, mutta kuitenkin on teidän ympärillänne kokonainen paarias-luokka.
— Hän oli kauno-puheinen, tuo mies, sen vakuutan.
— Mutta mitä te oikeastaan tahdotte? minä kysyin.
Hän vastasi: oikeutta.
— Vaan kuulkaapas, ystäväni, minä sanoin. Se joka teidän silmissänne näyttää oikeudelta, ei minun silmissäni siltä näytä.
— Kyllä minä sen uskon, sanoi hän, katsoessaan minua pilkallisesti.
En kuitenkaan suuttunut, vaan pidin hänelle pienen valtio-tieteellisen esitelmän, jota hän keskeyttämättä kuunteli.
— Samalla tavalla kuin Jumala on luonut ihmiset erinkaltaisiksi voiman, kauneuden ja älyn puolesta, on hän myöskin säätänyt yhteiskunnallisia erilaisuuksia, minä hänelle selitin. Kuitenkin on suutari, joka tekee työnsä kelvollisesti, Jumalan silmissä yhtä suuriarvoinen kuin provessori tai valtiomies. Jumala määrää jokaiselle hänen asemansa tässä avarassa maailmassa; toisia hän on luonut käsityötä, toisia sieluntyötä varten. Minä pidän esitelmiä, taikka teen kirjoja… te teette kenkiä tai nauloja… se on yhtäkaikki, jos me vaan kumpikin koemme parastamme tehdä. Meidän ei tule kysyä työn paremmuutta, vaan sen kelvollisuutta ja sitä henkeä, joka on siihen kehoittanut.
Minä sanoin hänelle, että varallisuuden eroituksella, joka tulee kaikenmoisten työ-tuotteiden erinkaltaisuudesta, on oikeutensa. Muurareilla tahi suutareilla ei ole yhtä suurta edesvastausta kuin rahakauppiaalla tahi teollisuuden harjoittajalla. Ja jos rupeamme lukumiehistä puhumaan, niin eikö sielun väsymystä ja aivojen kuluttamista miksikään lueta, vaikka ne kalvavat elämänlankaa paljoa enemmän kuin ruumiillista työtä seuraava väsymys, joka päinvastoin on terveellinen? — Uskokaa pois, hyvä ystävä, eroitus ihmisten välillä ei ole niin suuri, kuin te luulette, ja jos perin pohjin tuntisitte noiden ihmisten elämää, jotka teidän silmiinne näkyvät niin kadehdittavilta, niin ehkä ihmeeksenne huomaisitte, että parempi onni on tullut teidän osaksenne.
— Kuinka ihmeen kaunista!… keskeytti häntä rouva de Préal innokkaasti. Minä soisin, että tämä puhe painettaisiin ja että sitä jaettaisiin luettavaksi satoja tuhansia kappaleita. Epäilemättä miesparalla ei ollut teille mitään vastattavaa.