— Hänen kaltaisilta ihmisiltä harvoin vastausta puuttuu. Hän katsoi minua pilkallisesti ja sanoi:
— En rupea mieskohtaisuuksiin, koska en teitä tunnekaan, hyvä herra; mutta entä jos sattumuksesta olisi niin tapahtunut, että minä, ehkä määrätty suutariksi, kuitenkin olisin teitä kelvollisempi esittelijä eli kirjailija, taikka vieläpä olisin mahdollinen valtakuntaa hallitsemaan, niin mikä siitä seuraisi?
— Meidän aikanamme, vastasin minä, voivat kaikki kykenevät miehet päästä virkoihin.
Minä luettelin hänelle muutamia esimerkkejä halvoissa kodeissa syntyneistä miehistä, jotka älynsä, lujan tahtonsa taikka ymmärryksensä kautta ovat nousseet korkeaan arvoon.
— Niin, kyllä kai ne ovat tunnetuita, nuo kymmenet, ehkäpä sadatkin onnelliset; mutta kuka on lukenut niitä monia tuhansia, jotka taisteluissa ovat saaneet surmansa, joita kivi, jota he yrittivät nostaa, on murskaksi musertanut; kuka heidän nimensä tietää?
Ja täyttä päätä hän rupesi järjettömyyksiä puhumaan.
— En huoli kertoa kaikkia tyhmyyksiä, joita hän puhui; loppulause tuosta sekasotkusta oli se, ettei muka vapaus itsestään mikään ole, että osittaiset parannukset ovat vahingolliset, koska ne myöhästyttävät yhteiskunnallista uudistusta, joka yksin voi toimeenpanna oikeuden aikakauden. Tuostapa näette, mitä se hyödyttää, kun kokee harhaantuneita ihmis-raukkoja järjilleen saattaa. Varmaa on, etten minä paheksunut, kun matkatoverini vaunuista lähti.
— Se on hirvittävää… sanoi rouva de Préal. Jumala auttakoon, mihin joudummekaan?
— Kuitenkin luulen kelpo ihmisiäkin vielä kansassa löytyvän, jotka eivät salli tuommoisen vaarallisen opin itseänsä viehättää, sanoi lepyttäen abbé Thomas.
— Kansa on perinpohjin turmeltunut.