Kesä oli kokonaan kulunut, eikä mitään ollut Savignysta kuulunut. Lebeau sitä jo ihmetteli, ja eräänä sunnuntaina hän päivällistä syötyänsä alkoi huoliansa haastella.
— Olen aina peloissani, että joku onnettomuus häntä kohtaa, sanoi hän; tuo poika on sitä laatua, että hän käskemättä saattaisi pistää päänsä vaikka tiikerin kitaan.
— Jumala varjelkoon, huusi rouva Gregoire, sitä minä en tahtoisi katsoa… Se saattaisi minut vallan kipeäksi Mitähän tuolla miehellä on tiikerien kanssa tekemistä?
— En minä nyt puhu Jardin de Plantesin tiikereistä, vaan semmoisista, jotka väijyvät ihmisparkoja, elleivät ne pysy alallansa. Mitä on montakin, jotka ovat saaneet paljon kärsiä, kuri eivät ole osanneet hillitä kieltänsä. Jos Savigny vaan jonkun aikaa pysyy poissa, niin minun aina johtuu mieleeni, että hänellä kai on maksuton asunto jossakussa valtion vankilassa… Mutta siitä hän ehkä kuitenkin antaisi meille tiedon…
— Kyllä kai hänellä itselläänkin olisi varoja maksaa huonestansa, sanoi rouva Gregoire. Minä puolestani en suuresti pidä tuosta Savignystanne, sillä kun hän täällä on, niin hän ei minusta sen enempää välitä kuin tuolistakaan, ja kahvikuppinsa hän nielee, ikäänkuin se olisi jotakin lääkettä, eikä edes kiitäkään; mutta siltä minä kyllä voin uskoa, että hän kykenee itseänsä elättämään.
— Kykenee!… huusi Lebeau, hän joka voisi tulla rikkaaksi mieheksi, jos hän vaan huolisi vähäisen omia asioitansakin hoitaa! Mutta Jumala tiesi, muistaako hän edes joka päivä syödäkään. Kaiken työansionsa hän antaa muille. Minä olen nähnyt hänen makaavan lattialla oven edessä, koska hän oli antanut huoneensa eräälle perheelle, jolla ei ollut muuta kotia kuin katu.
— Onhan se kaunista, sanoi Jacques.
— Kaiketi se kaunista on, ja se on minun uskoni, että hän saa palkkansa toisessa elämässä, koska korkein olento on ihmisiä vanhurskaampi; mutta tässä maailmassa eivät hyvät työt aina tuota ihmiselle suosiota ja kiitosta. Jos Savigny noin pitkittää, niin hän vielä joutuu pahaan pulaan… Ei hallitus näetten semmoista kärsi.
— Hallitus!… toisti Jacques hämmästyen, ei hän toki siihen sekaantune?…
— Se on aivan selvää, näetten; ell'ette ole niinkuin kaikki muutkin, niin te olette epäluulon alainen… teitä pidetään silmällä… Jos asian oikein sanoo, niin Savigny on vallankumooja… Hän tahtoisi muodostaa maailman oman mielensä mukaiseksi… Ja hänellä on senkin seitsemän ehdotusta päässään!… Kyllä hänen aivoissaan painoa on, sen takaan. Onpa kummallista ajatella, ettei hän seitsemäntoista vuotiaana vielä osannut lukeakaan, ja että hän itse opettamatta on kaikki oppinut. Minusta tuo mies on oikea ilmiö.