— Ei papin enemmän kuin muidenkaan tarvitse itseänsä alentaa, koska hänen papillinen arvonsa on tehnyt hänet meidän vertaiseksemme. Sitä paitsi minä luulisin taitavani tuommoisia asioita paremmin arvostella kuin sinä, ystäväni.
Tuolla lauseella oli se ominaisuus, että se aina tukki rouva de Préalin suun. Tätinsä läsnäollessa hän ei milloinkaan voinut unhottaa, että hän oli syntyisin tuon lumoavan säätypiirin ulkopuolelta, ja pelko, että häntä muka pidettäisiin rahvasmaisena, valtasi hänet kokonaan.
Tämän puheen kestäessä oli Geneviève ollut ääneti ja liikahtamatta. Mutta yht'äkkiä hän tuolla kiivaudella, jolla hän väliin vastusti niitä, jotka luulivat mielensä mukaan muodostaneensa hänen sydämensä ja ymmärryksensä, puhkesi puhumaan.
— Saanpa kiittää, että olette opettaneet minulle kaikki nämä asiat. Nyt minä vasta tiedän, minkätähden abbé Hardouin on minussa niin suurta myötätuntoisuutta herättänyt.
— Geneviève… sanoi rouva de Préal ankarasti. Mutta tyttö oli jo jättänyt huoneen.
Silloin sanoi rouva de Chabrand sääliväisestä mutta samalla ilkamoiden:
— Enkö jo kohta tuota sinulle ennustanut? Parempaa sinulla ei ole toivomista lapsesta, jonka kadulta löysit… Hänellä on rotunsa, taipumukset.
XII.
Joulukuussa rouva de Chabrand sairastui sangen tuskalliseen jäsentenkolotukseen, ettei hän moneen viikkoon saanut mennä huoneestaan ulos. Taikka hän ei erittäin pitänyt lukua sukulaisestaan, rouva de Préalista, niin hänelle kuitenkin tuntui mukavalta, kun tämä oli saapuvilla, ja hän tahtoi häntä viettämään suurimman osan ajastaan hänen luonansa.
Silloin Geneviève pakosta useinkin jäi omiin valtoihinsa, koska rouva de Chabrand, joka ei ensinkään hänestä pitänyt, ei milloinkaan ollut häntä kysynyt, ja tätä vapautta hän käytti siten, että väliin kävi Célineä tervehtimässä. Siellä hän yhden eli pari kertaa tapasi Savignyn, ja tämän seura vaikutti häneen yhä voimallisemmin. Tuon työmiehen puhetapa, joka oli yksitoikkoista, vitkallista ja innostunutta, vaikka puhuja itse näytti tyyneltä ja kylmältä, koski häneen enemmän, kuin mitä tulisimmatkaan sanatulvat olisivat voineet vaikuttaa. Hän oli tuntikaudet liikahtamatta jaksanut häntä kuunnella, kun hän kertoi siitä orjuudesta ja sorrosta, niistä vaivoista ja kärsimyksistä, joita hän tehtaissa työtä tehdessään oli tullut näkemään. Muutamat elinkeinot ovatkin ikäänkuin kidutusta työntekijälle, joka niillä ansaitsee niukan leipänsä. Itse hän oli kokenut kaikkia noita vaivoja, mutta sitä hän ei koskaan maininnut. Hän, näet, ei katsonut sitä miksikään, mitä itse oli kärsinyt; mutta kaikki nuo lukemattomat olennot, joita työn kamala, hirmuinen ja kuolettava ratas oli musertanut, painoivat raskaasti hänen sydäntänsä.