— Kolmeko kuukautta, täti? Tulittehan te tänne kevätkuun keskipalkoilla, ja nythän tuskin olemme ennättäneet heinäkuuhun. Miksi ei herra de Rochebelle enemmän koeta saada Genevièven sydäntä puolellensa? Hän näkyy luulevan, ettei hänen muuta tarvitse, kuin vaan näyttäytyä.
— Miehen, jolla on ollut niin suuri menestys ylhäisempienkin naisten suosiossa, ei tarvinne niin suuresti tuommoisen pienen tytön tähden itseänsä vaivata. Hän tietää hänet kuitenkin vihdoin saavansa, ja siinä on hänellä kyllä. Kuitenkin tahdon kehottaa häntä kosimistansa jouduttamaan… Minä annan hänelle vielä kaksi viikkoa odotusaikaa, ennenkuin lähden, sillä sinua loukkaamatta, minun on tunnustaminen, että olen täällä ikävään kuolemaisillani.
Kun tämä viimeinen ehdotus ilmoitettiin herra de Rochebellelle, tämä hymyili tyynesti ja vastasi:
— Kun leivo on pyydetty, niin ei muuta tarvita kuin ojentaa kättä sitä tavoittamaan.
— No, ojennapas siis kätesi, hyvä sisareni poika. Tämä erakko-elämä ei ensinkään minua huvita, ja minä lähden heti, niin pian kuin tämä pieni asia on tullut päätetyksi.
Mutta herra de Rochebelle yhä vaan odotteli, kentiesi sen tähden, että tämä huoleton elämä häntä miellytti, vai lieneekö hän ruvennut epäilemään asiansa menestymistä.
Päivät ja viikot kuluivat. Nytpä oltiin jo heinäkuun keskipaikoilla, eikä asia sen pitemmälle joutunut. Liekö siihen ollut syynä, ettei herra de Rochebelle ollut kylliksi taitava, vai puuttuiko häneltä uskallusta?… Oli mikä oli, mutta Genevièveä ei saatu suostumaan, ei viekkaudella eikä pakolla. Ei odottamisesta eikä viipymisestä ollut mitään apua, ja tuo mainio ehtokin, jonka rouva de Préal viimeisenä keinonansa tytön eteen laski, teki tämän vaan yhä kovakorvaisemmaksi.
— Nyt ette ainakaan sano minulle, että Geneviève on häneen mieltynyt, sanoi rouva de Préal tädillensä.
— Tyttö on oikein hullun hurja. Siinä nyt sait, mitä olet ansainnut.
Molemmat vieraat läksivät pois linnasta, rouva de Chabrand vihan vimmassa, vannoen, ettei enää koskaan tulisi täällä käymään, herra de Rochebelle jäykkänä ja välinpitämättömänä kuin mies, joka on tapannut pelin, jonka voittaminen ei millään muotoa häntä innostuttanut.