— Onko hän sitä teillekin puhunut?
— Ei hän niin suoraan ole sitä sanoin puhunut, mutta hän on sitä monella tavalla osoittanut. Hänellä on niin jalo sydän, että kaikki etuoikeudet ovat hänelle vaivaksi, ja paljoa ennemmin hän kärsii puutetta köyhän kansaa parissa, kun noitten vähälukuisten valittujen kanssa ylellisyydessä eläisi. Eikä siinä vielä kaikki ole. Jacques, minä uskon… minä olen varma, että hän rakastaa teitä.
Jacques peitti kasvonsa käsillään.
— Se on mahdotonta, sanoi hän, mahdotonta… mahdotonta…
Ja jonkunmoisella kiivaudella hän jatkoi:
— Minä olen vaan työmies… enkä ole mitään opetusta saanut, eikä minulla ole semmoista käytöstä, enkä osaa siihen tapaan puhua, johonka hän on tottunut… Ja sitäpaitsi oletteko tullut kaikkia ajatelleeksi, Céline?
— Niin luulisin, vastasi Céline.
— Oletteko ajatellut, minkälainen hänen elämänsä tulisi olemaan?… tuo elämä, jonka eri kohdat aina ovat tuntuneet minulle niin inhottavilta, joka en ole muuta nähnytkään… Ei, ei, en milloinkaan mene hänelle semmoista elämää tarjoamaan.
— Minä en luule hänen olevan näissä asioissa samaa mieltä teidän kanssanne. Hänelle on kauneus paljoa vähemmän arvoista kuin hyvyys…
— Niin se tulee siitä, ett'ei hän ole kokenut… Hän ei voi aavistaakaan, mitä kaikkea ihminen saa tuommoisessa viheliäisyydessä kärsiä. Ei ylenmääräinen työ, eipä vielä nälkäkään mitään ole, vaan kaikki muu…