— Tehkää hänelle mieliksi, sanoi rouva Gregoire, auttaen häntä seisomaan, te ette saa kieltää häneltä suuteloa.
Lebeau lähestyi vuodetta ja painoi suutelon kuolevaisen otsalle. Tämä kietoi käsivartensa isänsä kaulaan ja piti häntä hetken aikaa rintaansa vasten likistettynä, mutta tukahduksen puuska pakoitti häntä asettumaan jälleen vähemmän väsyttävään asemaan.
— Hoitakaa häntä hellästi, sanoi hän rouva Gregoirelle, kun hän jälleen saattoi puhua… Ja ettekö tekin lupaa häntä rakastaa?
Hän etsi katsellaksensa Jacquesia, joka seisoi vuoteen jalkopäässä, sekä Genevièveä, joka istui hänen päänalasensa vieressä, pitäen hänen kylmää ja kangistunutta kättänsä.
Hymyillen Céline vieläkin kertoi.
— Rakastakaa häntä hellästi molemmatkin… Silloin nousi hieno puna hänen poskellensa, ja hänen huulensa liikkuivat, vaikka niistä ei mitään puhetta kuulunut.
Geneviève, joka ymmärsi, että kuolevainen tahtoi häntä puhutella, kumartui vuoteesen.
— Teidän pitää Jacquesiakin hellästi rakastaman ja opettaman hänelle, ettei maailmassa ole mitään todellista rumaa, kuin itsekkäisyys, kuiskasi Céline. Tuleehan hänkin vihdoin onnelliseksi, eikö niin?
Geneviève ensin punastui, sitte hän vaaleni ja jäi liikkumattomana seisomaan. Céline oli siis arvannut, minkä hän tuskin oli uskaltanut itselleen tunnustaa.
Mutta nähdessään, miten kuolevaisen jo lakastuneet silmät yhä häneen katsoivat, ikäänkuin vastausta odottaen, puristi hän lujempaa hänen kättänsä, kuitenkaan mitään vastaamatta. Silloin Céline painoi päänsä jälleen päänaluselle ja sulki silmänsä.