— Geneviève, sanoi hän vakavalla äänellä, kuulkaa minua. Minä olisin hylkiö, jos teidän jalomielisyytänne ja kokemattomuuttanne hyväkseni käyttäisin, vetääkseni teidät alas kurjaan elämääni. Te ette tiedä, tyttöparka, minkälaista tuo elämä on!…
Hän lausui nämä sanat niin hellällä tavalla, että Genevièven sydän vavahti.
— Sen vuoksi tahdotte panna itseänne alttiiksi, että Céline ilmoitti, kuinka minä rakastan ja olen aina teitä rakastanut; mutta minä puolestani en saata semmoista uhria vastaan ottaa.
— Mitäpä minä siis uhraisin? kysyi Geneviève.
— Kaikki… Onnellisen ja huolettoman elämänne, ystävänne, mielihalunne, tottumuksenne ja vieläpä hienotuntoisuutennekin… sekä sen lisäksi vielä kiitollisuutenne rouva de Préalia kohtaan, joka ei ikipäivinänsä anna teille suostumustansa, siitä voitte olla varma.
— Kiitollisuudestani en luopuisikaan, vastasi Geneviève, mutta mikäpä estäisi minua noista muista luopumasta… Sitäpaitsi oli teidän sanoissanne yksi, joka minua suututti. Minkä vuoksi minun muka pitäisi hienotuntoisuuteni uhrata? Vai oletteko unhoittanut äitini, minun oikean äitini?… Ettekö itse ole sanonut Célinelle, että hän teidän silmissänne oli täydellisen naisen perikuva?
— Sen vieläkin sanon… Te olette hänen näköisensä, Geneviève, mutta teissä on paljon isäännekin, te olette äitiänne lujamielisempi. Kuitenkin ompi varma asia, jos olisitte — Jacques pysähtyi eikä saanut tuota sanaa "minun vaimoni" lausutuksi — jos te eläisitte meidän keskellämme, niin teidän täytyisi kokea paljon raakuutta, jota ette nyt nimeksikään tunne, teidän täytyisi nähdä ja kuulla asioita, jotka teille kärsimystä tuottaisivat. Olenhan minäkin kipeästi kärsinyt noista elämän tukaluuksista, enkä siis saata myöntyä siihen, että tekin tulisitte niistä kärsimään.
— Mutta jos minä itse siihen myönnyn? — Te ette tunne noita asioita… Jacques nousi ja astui muutamia askeleita edestakaisin huoneessa; sitte hän kalman kalpeana seisahtui Genevièven eteen ja sanoi:
— Te pakotatte minun ottamaan puheeksi erään asian, josta en koskaan kenellekään puhu. Minulla oli sisar, Augustine nimeltä… Ette voi häntä muistaa…
— Minä luulen kuitenkin häntä muistavani.