Rouva de Préal avasi silmänsä ja katsoi ympärillensä. Epäilemättä olivat hänen silmänsä jo käyneet himmeiksi, sillä hän ei näyttänyt mitään tietävän. Geneviève viittasi Jacquesille lähestymään, ja tämä laski polvillensa hänen viereensä.
— Äiti, kysyi Geneviève, näettekö hänen?
— Näen, vastasi kuolevainen, minä näen teidät molemmat, lapseni.
— Siunatkaa meitä, äiti.
Rouva de Préal ojensi kätensä ja laski sen Jacquesin kädelle; sitte hän sanoi:
— Minä annan hänet teille.
Tämä voimain ponnistus uuvutti häntä vallan; mutta hetken kuluttua hän näkyi jotakuta etsivän ja mumisi:
— Asian-ajaja… mutta se on jo myöhäistä!
Geneviève kumartui häneen:
— Äiti, rakas äiti!…