Täytyi panna hänet maata, voimatta sitä arvata; itkein hän vaipui uneen. Seuraavana aamuna oli sama leikki.
Vihdoin hänen hoitajansa mieleen juolahti valoisa aatos.
— Mimmoinen tuo Sakk'isi on? hän kysyi. Isoko vai pieni?
— Kovasti iso, lapsi kattoon katsahtaen vastasi.
— Ja mitä hän tekee?
— Ottaa syliinsä ja hyväilee.
— Kas, nytpä vasta ymmärrän… Minä luulin sen olevan jonkun lelun tai pienen elävän, josta hän piti. Onko hänen nimensä Jacques?
— On, "Sakk" se on, Geneviève vastasi ja kuullessaan tuon tutun nimen hänen silmänsä loistivat.
— Pikku raukka, sanoi Felicie, jolla oli hellä sydän, ja joka rupesi rakastamaan tuota viehättävää olentoa. Emme voi sinulle Jacquesiasi antaa, mutta kuitenkin sinä täällä tulet olemaan onnellinen. Tulepas, niin menemme puutarhaan kakkia poimimaan.
— Kun rouva de Préal käski Genevièven kutsua häntä äidiksi, niin lapsi suurilla silmillään totisesti häntä katseli ja sanoi: