— Niinkö te arvelette? Tämän laatuiset saarnat eivät ensinkään ole minun mieleeni, ne ovat minusta ylen tavallisia, eikä puhetapakaan ole minusta kylliksi huolellista.
— Häneltä puuttuu hartautta, virkkoi eräs näöltään teeskennelty rouvasihminen.
— Me olemme tottuneet sievempään puhelaatuun, lisäsi toinen.
— Tosi on, että tuonkaltainen saarnatapa olisi soveliaampi sivistymättömimmille sanankuulijoille; meille puhuttaessa tarvitsee pitää muodosta parempaa huolta.
— Hänellä ei ole ensinkään kuvitusvoimaa eikä runollisuutta.
Huomasitteko, kuinka suoraan hän puhui, aivan ilman kuvauksia:
— Häneltä puuttuu tuota intoa, joka voi liikuttaa sydämiä ja saattaa ihmiset kyyneleitä vuodattamaan, sanoi rouva de Préal: hänen saarnansa on kuiva ja ankara. Mutta ajatelkaapas noita hyviä saarnoja, joita kuultuaan ihminen tuntee itsensä paremmaksi ja tuntee olevansa sovinnossa sekä Jumalan että oman itsensä kanssa ja ikäänkuin kehoitettuna sanomaan saarnaajalle: "Oi, kuinka suurta iloa teidän puheenne on minulle tuottanut!… Mutta nyt minun tunteeni ovat peräti toista laatua, ja totta puhuakseni on peljättävä, että pikemmin tulen pahoille mielin."
Vapaaherratar de Chabrand, jolle ei moiset tunteitten tutkimiset ensinkään olleet mieleen, lausui kimakalla äänellään ratkaisevan päätöksen.
— Kun puhuja on raaka, niin puheensakin on raakaa, hän sanoi, ja erosi joukosta, lähteäksensä ihan sisarensa tyttären vaunujen ohitse jalkasin kotiin kävelemään.
Rouva de Préal riensi häntä saavuttamaan.
— Suokaa minun saattaa teidät kotiinne vaunuissani, täti.