— Kiitoksia tarjouksestasi, olen tottunut kävelemään; sitä paitsi sinun vaunuissasi ei olekaan sijaa muuta kuin kahdelle hengelle.
— Geneviève saa istua pikku-istuimella.
— Kiitoksia, ystäväni; minä en tahdo viedä tyttäresi tilaa.
Rouva de Préal palasi naisjoukkoon, jossa rouva de Chabrandin mentyä vapaammasti haasteltiin. Hän tuli kylliksi aikaisin, saadaksensa osan uuden apulaisen tervehdyksestä, kun tämä toiselta puolen katua kävi heidän ohitsensa.
— Tuossa hän menee. Kuinka ankarat hänen kasvonsa ovat! Luulisipa hänen kantahan koko maailman syntejä hartioillansa.
— Hän on vielä nuori ja kuitenkin jo harmaapäinen. Ettekö huomaa valkoisia hiuskarvoja hänen mustassa tukassaan?
— Ei hän kaunis ole?
— Ei olekaan, mutta vähätpä siitä, jos sanansaattajalla vaan on hyvä ääni ja kauniit liikunnot.
— Mutta käsi, sepä tärkeä asia puhujalle! Minä puolestani ihaelen kaunista kättä. Kun esimerkiksi näen abbé Thomas'in käden ojennettuna, ikäänkuin meitä siunataksensa, niin minun aina tekee mieleni langeta polvilleni.
— No, tämän uuden apulaisen käsi ei ainakaan tule teissä sitä vaikuttamaan, eräs rouvista sanoi nauraen. Eikä hän sitä paitsi paljon elehtelekään… hänen puhelaatunsa on tuota varovaa lajia.