Herra Bousquet oli kaukainen sukulainen, entinen kauppias, joka rauhallisuutensa, itsenäisyytensä sekä jonkunmoisen hallinnollisen ky'yn kautta oli saavuttanut etevän aseman maailmassa ja erinomattain uskonnollisissa piireissä? Ei mitään voinut hänettä tapahtua: häneltä neuvoa kysyttiin, häntä toteltiin, ja hän vielä enemmän kuin kukaan muu oli vakuutettuna tehtävänsä tärkeydestä. Jotkut häijyt ja pahanilkiset ihmiset tosin häntä "hevois-paarmaksi" nimittelivät — pikemmin häntä olisi sopinut paksuun hörriäiseen verrata — mutta se ei ollut hänen tiedokseen tullut, ja vaikka hän olisi siitä tietänytkin, niin se ei missään suhteessa olisi voinut saattaa häntä epävakaiseksi tehtävänsä tarpeellisuuden suhteen, varma kun oli, että tiiman kiertotähtemme hänettä olisi vaikea pysyä radallaan.
Herra Bousquet kirjoitti uskonnollisia ja valtiollisia kirjasia, piti keskusteluja kaikista aineista, mitä ajatella voi, ja perusti jokaisessa tilaisuudessa yhdistyksiä. Hän kerkesi joka paikkaan, ja oli aina valmiina torveen toitottamaan, eli, niinkuin hänen itsensä oli tapana sanoa, kantamaan lippuansa korkealla. Kaikki hänessä oli helisevää ja isoista: hänen äänensä, puhetapansa ja liikuntonsa. Rouva de Préal oli aina pitänyt häntä sangen ansiollisena ja erinomaisen älykkäänä miehenä.
Tuskin hän oli ennättänyt asettua mukavaan nojatuoliin, vastapäätä rouva, de Préalia, ennenkuin tämä jo rupesi hänelle huoliansa valittelemaan. Puhuen vaan sivumennen Genevièven syntyperästä, joka sitäpaitsi oli herra Bousquetille yhtä tuttu kuin hänelle itselleenkin, hän muistutteli hänelle noita huolettavia taipumuksia, joita lapsi ensimäisinä ikävuosinaan oli osoittanut ja joita taidollisella kasvatuksella luultiin voitavan tukahuttaa.
Kuullessaan, että nuo pahat oireet jälleen olivat uudistuneet, herra
Bousquet rypisti kulmiansa.
— Se on mieletöntä, aivan mieletöntä! Täytyypä tehdä loppu noista hulluuksista, joista jo luulin hänen parantuneen. Hänellä ei ensinkään ole kohtuutta, ei yhtään käsitystä elämän erilaisuuksista. Tuo onneton tapa tahtoa kaikkea sanasta sanaan selittää, tulisi tekemään hänen elämänsä tukalaksi, jos se olisi pysyväistä laatua.
Ja useampia kertoja hän matki:
— Se on harmillista… todellakin harmillista… kaikessa kohtuutta tarvitaan… kaikessa kohtuutta tarvitaan.
— Ja päälliseksi hän vielä on innostunut tuohon abbé Hardouiniin, joka tuonoin Saint-Rochissa saarnasi, ettei hän enää kuulisikaan ketään muuta! Te kyllä ymmärrätte, että hänen kaltaiselle luonteelle itse uskontokin tuottaa vaaraa, jos hän joutuisi taitamattomain ja mielettömäin ihmisten vaikutuksen alle.
— Kaiketikin… kaiketikin… Puustavi kuolettaa, mutta henki tekee eläväksi, vastasi herra Bousquet juhlallisesti. Mihin me joutuisimmekaan, jos elämässämme rupeaisimme kaikkia evankeliumin sääntöjä noudattamaan? Silloin seuraelämä tulisi mahdottomaksi. Kyllä kokemus vielä tekee tuon typerän pikkupään järkeväksi, mutta sillä välin täytyy siihen hiukan ymmärrystä istuttaa.
— Siihen minä tarvitsisin apua, sanoi rouva de Préal huoaten.